Hyvinvoinnin Tavaratalo

 
 
Kategoria: terveyden- ja kauneudenhoito

05.12.2011

Hyvinvointi on ollut megatrendi jo usean vuoden ajan. Raakaravinto, superfood, karppaaminen ja lähiruoka vilahtelevat uutisissa lähes päivittäin. Juuri tähän kasvavaan kiinnostukseen hyvinvointia kohtaan vastaa tarjonnallaan nyt jo seitsemän vuotta toiminut Hyvinvoinnin Tavaratalo.

-Hyvinvointibines on nopeasti kehittyvä ala, uusia innovaatioita tulee jatkuvasti. Itseäni viehättää ajatus siitä, että meidän tuotteiden avulla voi parantaa elämänlaatua, pohtii yrittäjä, toimitusjohtaja Tomi Kottonen.

Kottosen mukaan Hyvinvoinnin Tavaratalo on Suomessa ainutlaatuinen konsepti. Kaupan on yli 4000 tuotetta aina kosmetiikasta elintarvikkeisiin. Asiakkaiden mieltymykset vaihtelevat trendien ja sesonkien mukaan, esimerkiksi syksyllä erilaiset lämmittävät teet tekevät kauppansa, tammikuussa taas kiinnostavat painonhallintaan tarkoitetut tuotteet. Asiakkaita on yli 130 000 ympäri Eurooppaa.

-Asiakaskuntamme on sellainen, ettei olisi ollut mitään järkeä perustaa perinteistä kivijalkakauppaa pienelle paikkakunnalle, Kottonen toteaa.

Hyvinvoinnin Tavaratalo on alusta asti tehnyt yhteistyötä Itellan kanssa ja vuosien myötä yhteistyö on tiivistynyt. Uusimpana esimerkkinä tästä on SmartPOST-pakettiautomaatti. Hyvinvoinnin tavaratalo otti automaatin toimitustapavalikoimaansa ensimmäisten joukossa.

- Tällä alalla pitää olla pioneeri. Minulla on se periaate, että mieluummin kokeillaan rohkeasti ja luovutaan sitten jos jokin asia ei toimi, kuin että odotellaan vuosia ja katsellaan mitä muut tekevät. SmartPOST on tätä päivää ja haluamme tarjota asiakkaille valinnanvaraa paketin noutamiseen, Kottonen jatkaa

Kottonen uskoo, että automaattien käyttö lisääntyy sitä mukaan kun uusia automaatteja avataan. Tähän asti palaute asiakkailta on ollut positiivista. SmartPOST on kätevä valinta myös jouluostoksien hakemiseen, mikäli täpötäysi tavaratalo ei kiinnosta. Hyvinvoinnin Tavaratalosta löytyy Kottosen mukaan paljon joululahjaksi soveltuvia tuotteita.

-Naisille suosittelisin esimerkiksi raakasuklaan valmistukseen tarkoitettua settia. Miehiä ilahduttaa esimerkiksi i miesten kosmetiikkapakkaus. Perheen pienimmille maistuu varmasti piparisuklaa, joka on pakattu joulupukin viralliseen pakkaukseen, hän vinkkaa.

Katso lisää:

 

Paluu galleriaan