Ajankohtaista

Verkkokauppa kasvattaa ulkomaan pakettien määrää

20.1.2012

Ulkomailta vastaanotettavien pakettien osuus kasvaa jatkuvasti, ja nyt lähes viidennes (19%) tavaralähetyksistä tulee jo kotimaan rajojen ulkopuolelta. Pääasiassa kasvua selittää vilkastunut verkkokauppa. Ulkomailta tilaavat eniten miehet, pääkaupunkiseudulla asuvat, alle 35-vuotiaat ja vähän ansaitsevat, selviää Itellan tuoreesta kuluttajapaketteja koskevasta tutkimuksesta.

Keskimäärin ulkomailta saadaan 1,8 pakettia kuluttajaa kohden, eli yhteensä noin 7 miljoonaa pakettia vuodessa. Ulkomaan pakettien lähtömaat jakaantuvat melko tasaisesti Ruotsin, Saksan, Englannin, USA:n ja muun maailman kesken. Viime vuosina on lisääntynyt erityisesti verkko-ostaminen Englannista.

Tutkimuksen mukaan paketit noudetaan mieluiten asiakaspalvelullisesta toimipaikasta, toiseksi suosituin vaihtoehto on kotiinkuljetus. SmartPOST-automaatin arviointia vaikeuttaa käyttäjäkokemusten puute.

-Tutkimuksen tekohetkellä käytössä oli vain pääkaupunkiseudun automaatit. Loppusyksystä automaatteja avattiin muualle Suomeen 34 kappaletta, joten varmaan jo tämän vuoden kuluessa saamme enemmän palautetta automaattien käytöstä pakettien vastaanotossa, arvelee liiketoimintajohtaja Tommi Sunikka Itellan pakettipalveluista.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa kuluttajista piti pakettien vastaanottoa itselleen erittäin tärkeänä palveluna. Kaiken kaikkiaan postin palveluiden uudistuminen on kuluttajien mielestä onnistunut parhaiten juuri pakettipalveluissa, jotka koetaan nykyaikaisiksi.

Tutkimus toteutettiin GallupKanavassa loppuvuodesta 2011. Kyselyyn vastasi 1027 kuluttajaa, jotka ovat edustava otos yli 15-vuotiaista suomalaisista.

 

Itella SmartShop palvelusta uusi "starter" vaihtoehto

16.1.2012

Itella SmartShop palvelu on markkinoiden kattavin palvelukokonaisuus verkkokaupan käyntiin. Se sisältää verkkokaupan järjestelmät, varastopalvelun ja kuljettamisen.  Nyt Itella SmartShop palvelusta on vaihtoehto myös yrityksille jotka haluavat lähettää tuotteet omasta varastosta tai myymälästä.

Tutustu Itella SmartShop "starter" palveluun >>

Noutopisteiden hakurajapinnan uusi versio

5.1.2012

Itellan noutopisteiden rajapinta on päivitetty versioon 2. (dokumentaation versio 2.1.0). Version 1 mukainen rajapinta on toistaiseksi käytettävissä muotta suosittelemme, että kaikki uudet toteutukset tehdään suoraan uuteen versioon.

Päivitetyn rajapintakuvauksen saat ladattua nettisivuiltamme.

 

Itellan verkkokauppatutkimus 2009

Luotettavuus ja suosittelu ratkaisevat verkko-ostoksille päätymisen
Itellan teettämän tutkimuksen mukaan luotettavuudella ja suosittelulla on ratkaiseva rooli verkkokaupan valinnassa. Suomen laajimman verkkokauppaa koskevan tutkimuksen mukaan internet -ostoksille tiettyyn kauppaan päädytään verkkokaupan tunnettuuden ja maineen perusteella tai ystävien suosituksesta, muiden kuluttajien kommenttien perusteella tai mediasta saatujen vinkkien innoittamana.

Tiedote Itellan verkkokauppatutkimuksesta 2009

Itellan verkkokauppatutkimus 2008

Miehet ja naiset shoppailevat verkossakin eri tavalla
Internet -ostoksista on tulossa yhä tavallisempi osa suomalaisten ostosarkea. Verkkokauppa nähdään Suomessa yhä enemmän ”oikeana” kauppana perinteisten kauppojen rinnalla. Tutkimuksessa selvisi, että miehiä ja naisia motivoivat verkko-ostoksille erilaiset asiat ja he myös odottavat verkkokaupalta erilaisia asioita.

Tiedote Itellan verkkokauppatutkimuksesta 2008

Kuluttaja ja verkko-ostaminen 

Kansainvälinen verkkokauppa on tullut osaksi tavallisten suomalaisten elämää.  Itellan tekemän tutkimuksen mukaan kaikista tavarakaupan verkko-ostoksista jo 20–25 prosenttia tehdään ulkomailta. Viime vuonna ulkomaisista verkkokaupoista tehtyjen ostosten määrä kaksinkertaistui.

Tiedote Itellan tutkimuksesta Kuluttaja ja verkko-ostaminen, 2009

Suomalaisen verkkokaupan koko laskettu ensimmäistä kertaa

Suomalaiset kuluttajat ostivat tavaroita viime vuonna 1,4 miljardilla eurolla verkkokaupasta. Kasvua edellisvuodesta oli 8 prosenttia. Kymmenessä vuodessa tavaroiden verkkokauppa on lähes kolminkertaistunut. Luvut käyvät ilmi ASML:n ja Itellan tekemästä tilastolaskelmasta.

Tiedote Tavaroiden verkkokauppaa mittaava tilasto, 2009